Eilen illalla tuli älytön masennuskohtaus. Niin paljon masensi että olisin voinut vetäistä ranteet auki tai ottaa yliannostuksen lääkkeitä. Ahdistaa olla kotona.

Liian paljon muistoja, liian paljon salaisuuksia. Liikaaa kaikkea. En halua olla kotona enää.
Toivotonta. Aattelen tulevaisuutta ja mietin että mitähän vittua mä oikeen elämälläni teen. Tai tekisin. Kaikki mitä oon tähän mennessä kokeillut on epäonnistunu surkeasti. ääh.
Masentaa taas. Vittu. Elämä on perseestä. Kaikkialla vaan kuolemaa, raiskauksia, traumaa, tragediaa, ryöstöjä, pahoinpitelyitä, syytöksiä, masennusta, vääryyttä, valheita, I HATE THIS! I hate this life, I hate this world we live in, I hate it all. I despise my own life, my own choices, Every fucking thing.

Lisäksi oon huomannu haluavani jotain juttua erään ihmisen kanssa. Se olisi niin totaalisen väärin. En tiedä miksi haluan sitä edes. Ehkä mä luulen että nään sen pään sisälle. En tiiä oikeasti taas. Elämä on vaa niin vitun sotkusta taas. Niin kun aina ennenki.