En taaskaan ole saanut unta kunnolla. Viime yönä uni tuli monen tunnin horros-tilan jälkeen. Huoh.. Lekurille lähden kohta jos en oikeasti ala saamaan kunnolla unta. Tässä viime yön lopputulos; Kettu-uni.

Unessa olin lumisella maaseudulla. Seisoin tiellä pellon vieressä iltapäivän aikoihin. Muistan kuinka joku oli kehottanut varomaan kettuja ja susia. Samassa näin kuinka vanhahko mies, lääkärintakin näköinen takki päällään lähti metsään haulikko olallaan kuin sotilaalla. Hänellä oli saksanpaimenkoira mukanaan. Tiesin että he menivät metsästämään kettuja. Yhtäkkiä seisoin lähempänä tien toisella puolella olevaa metsäkaistaletta ja näin kettujen juoksevan sakemannin perässä. Viimeisellä näkemälläni ketulla oli miehen takki ja silmälasit(neliskulmaiset linssit ja ohuet sangat?) päällää. Se jolkotti muiden kettujen perässä. Katsoin vasemmalle ja näin kettujen saaneen sakemannin pysähtymään näykkimällä sen etutassuja, jotka nyt vuotivat verta. Koira katsoi hämillään ja hiukan turhautuneen oloisesti kettuja nostellen etujalkojaan(ketut yrittivät vieläkin purra sen tassuja). Juoksin koiran luo ja heitin ketut pois. Murisin niille ja ne eivät tulleet takaisin. Käännyin koiran puoleen.(Tässä vaiheessa paikalle olivat tulleet äitini ja pikkusiskoni valkoruskean koiran kanssa.) Nostin sakemannin syliini jolloin se muuttui yhtäkkiä meidän koiraksemme. Se tuntui jäätyneeltä, kylmältä, kuolleelta. Huusin ja itkin "Se on kuollu! ***** on kuollu!" Äitini sanoi "no miten se nyt yhtäkkiä voi vaan kuolla?" "Se on kuollu, kato ny! Se ei hengitä enää" Pidin koiraa sylissäni ja kaaduin selälleni, yritin lämmittää sitä. Yhtäkkiä tunsin koiran sydämensykkeet itseäni, omaa ihoani, vasten(vaikka minulla oli paksu talvitakki päällä). Kokeilin paljailla sormillani koiran rintaa ja tunsin kuinka sydän sykki. Sitten koira yritti rimpuilla irti otteestani. Huudahdin " ***** elää! Se onki elossa!" Itkin ja nauroin onnesta samaan aikaan halaten yhä rimpuilevaa koiraa. " No tottakai se on elossa." Sitten heräsin.

Tällästä tänään. Näin toisenkin unen mutta se on säästetty toista blogia varten.

Väsyttää. Tein tänään täysin spontaanin eleen siskoani kohtaan(idea tosin tuli jo viime yönä). Tiedän että hänellä ei ole kauheasti rahaa nyt, joten kävin ostamassa hänelle kaappiin kassillisen ruokaa. Se oli samalla anteeksipyyntö eilisestä riidasta. Kirjoitin lapunkin johon piirsin random-pikachun. :P 

Pitäisi varmaan viimeinkin katsoa Black Swan.

Nyt tosin nukkumaan, good night my loves<3