Ihmeellistä särkyä päässä, huimausta, huonoa oloa... Mitä ihmettä?

Päivät menevät kuin sumussa.
En muista tästä enkä eilisestä enkä sitä edellisestä päivästä mitään.
Teen kaikkea, sydämeni on kaikessa mukana mutta mieleni on pimeä...
Tyhjää kuin aina ennenkin.
Mikään ei tunnu miltään.
Koti tekee minut sairaaksi.
Perheeni ei ymmärtäisi.
Sanovat laiskaksi.
Minua lähinnä ärsyttää se että he ovat huolissaan, antaisivat minun vain olla niin ehkä selviäisin tästäkin.
Mutta ei. Kysyvät onko kaikki hyvin, näen heidän katseestaan että he ovat huolissaan.
"Turhaan te minusta huolehditte, ette ennenkään ole huolehtineet. Antakaa minun vain olla." Näin haluaisin sanoa heille. Mutta siitä tulisi vain enemmän keskustelua ja
huolestuneita katseita.
Sellaista juuri en jaksa. En ainakaan nyt.
En ymmärrä miksi he haluaisivat jutella jostain asiasta mikä on täysin turha, täysin samantekevää?

"Sielusi huutaa kilpaa mielesi kanssa mutta sinä olet hiljaa. Mielesi haluaa karata, haluaa vapauteen. Pidä siitä kiinni, älä kadota, älä vapauta. Pidä siitä kiinni, ettet tuhoa heitä. Jokainen sanasi on ydinpommi jos sielusi pääsee huutamaan ääneen. Kuinka monta elämää tuhoaisitkaan... Ensimmäisten joukossa olisi oma elämäsi, kuolemassa ja tuhoutumassa. Pidä kiinni siitä, älä vapauta sitä.(jtkuu)
Sielusi huutaa, mutta suusi on ja pysyy kiinni. Pidä  mielestäsi kiinni ja kerro tuskasi kuvilla joita kukaan ei ymmärrä. Kerro sanoilla joita kukaan ei kuule. Kerro katseilla joita kukaan ei näe. Ehkä olet vapaa vielä joku päivä, tänään olet vankina vielä omassa mielessäsi. Mitä teetkin, yhä vain sielusi huutaa kilpaa mielesi kanssa."

Sellaista tänään.

Tappakaa minut.